Yhteisvastuu

YHTEISVASTUU 2018  torjuu nälkää Suomessa ja ulkomailla

Yhteisvastuukeräyksen vuoden 2018 teemana on riittävän ravinnon turvaaminen köyhyydessä eläville ihmisille maailman katastrofialueilla ja Suomessa.

Keräysvaroista 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon. Varoilla autetaan katastrofien ja konfliktien aiheuttamissa hätätilanteissa pahiten kärsineitä ihmisiä ja turvataan heille muun muassa riittävän ravinnon, välttämättömien perustarvikkeiden ja puhtaan veden saanti sekä mahdollisuus terveydenhoitoon ja majoitukseen.

40 prosenttia keräysvaroista käytetään taloudellisesti vaikeassa tilanteessa elävien ihmisten auttamiseen Suomessa Kirkon diakoniarahaston ja seurakuntien kautta. Kirkon diakoniarahaston kautta autetaan vähävaraisia sekä yllättävän elämänkatastrofin, kuten tulipalon tai vakavan sairauden vuoksi vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen joutuneita ihmisiä.

Vuonna 2018 keräystuotosta jää omalle seurakunnalle 20%,(aiemmin 10%)   joka käytetään oman kunnan alueella ruoka-apuun tai muuhun arjen perusselviytymiseen ja tukemiseen.

Vuoden 2018 Yhteisvastuukeräys alkaa su 4. helmikuuta.  Tule rohkeasti mukaan Yhteisvastuukerääjäksi ottamalla yhteyttä Lauraan p.040 840 1185.